keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!!



Urho, Marski ja Saara toivottavat kaikille lukijoilleen oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2010!!

tiistai 15. joulukuuta 2009

To: Korvatunturi

Rakas Joulupukki,

Me olemme olleet tänä vuonna hyvin kilttejä koiria.
Olemme olleet erityisen kilttejä rakkaalle mammallemme ja myös isille, vaikka välillä katoammeakin metsästämään peuroja (mutta siis oikeasti mehän vaan suojelemme pihapiiriämme, mut me tiiätetään et sä tajuut sen!).
Odotamme kovasti myös meidän kolmatta perheenjäsentä kotiin sieltä skottiruutu-maasta ja lupaamme myös olla superkilttejä hänelle ja antaa paljon suukkoja!
Olemme uskollisia ystäviä meidän suuresti rakastamalle perheelle, jota parempaa emme olisi voineet toivoa.
Siksi päätoiveemme onkin tänä vuonna että saamme viettää ihanan  ja rauhallisen (sekä hieman makoisen) joulun meidän perheen kesken, johon tietysti kuuluu myös meidän paras ystävä Fanny ja sen vanhemmat.
Sivutoiveeni emme panisi pahitteeksi jos meille sujautettaisiin jouluruokaan parit kinkun palat (vaikka mamma sanoo että se on liian suolaista..) ja vähän piimää palan painikkeeksi.
Olisi mukavaa jos paketeista kuoriutuisi parit ihanat vinkulelut (Joulupukki kiltti, muista koko vaatimukset!). Possut, hirvet, ankat, pallot ja köydet ovat kaikki tervetulleita (pieni-possu meidän Saara-isosiskolle!). Ja ihan siltä varalta että Fanny ei muistanut kirjoittaa kirjettä, sekin haluaa possun!
Olisimme myös kovin iloisia jos paketeista kuoriutuisi jotain ihania namiherkkuja joita voimme nauttia pitkin jouluyötä!
Ja viimeisenä toivomme että kaikki maailman koirat saisivat nauttia yhtä ihanasta joulusta kuin me tiedämme saavamme nauttivan!

Hyvää joulua Joulupukki ja sano terveisiä Muorille ja poroille!

Terveisin,

Saara, Urho ja Marski

P.S. Muistathan missä me asumme?

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Joulunodotusta!

Heippa!!

Nyt onkin jo joulukuu, miten aika rientääkään! Löysin vanhoja joulukuvia/talvikuvia koirista kovalevyltäni joten ajattelin jakaa ne teidän kanssa!

Rauhallista joulunodotusta!

Hi!

It's already December - how time flies, eh ? I found some old pictures from our dogs taken during christmas time, so I though I would share them with you!

Marski as a little boy. His first winter



Marski is waiting while Urho is scanning potential moose :)


Saara is adjusting to the environment :)


Finding any mice?




I think this is the cutest picture ever :) Christmas 2006




Christmas 2006


tiistai 13. lokakuuta 2009

Metsästykausi on alkanut

Niin meillä kuin muillakin on virallinen metsästyskausi alkanut. Pojat jahtaavat peuroja vai onko niin , että peurat jahtaavat poikia - en ole ihan varma miten päin tämä menee , mutta vauhti on kova joka tapauksessa. Pojat ja Saara ovat nauttineet ihanista kuulaista syysilmoista - auttaen perunoiden, purjojen ja maissien nostossa - avuksiko - niin ei oikein voi sanoa , mutta mukana olivat säheltämässä. Viikonloppuna pojilla oli nainen kylässä ja nyt väsyttää , mutta onneksi arki antaa tutun turvallisen aikataulun. Mukavaa alkanutta viikkoa.

lauantai 26. syyskuuta 2009

Paljon onnea!!

24.9 ja 25.9 Urho ja Marski täytti vuosia! Meidän pikku-Urho on nyt jo 5 vuotta!! Iso poika Marski täytti 3 vuotta!!

Hi everyone!

Urho's and Marski's birthday was just a while ago. Urho turned 5 years, and Marski 3 years! Can't believe that how fast the time flies!!

CONGRATULATIONS!!

tiistai 8. syyskuuta 2009

Kuvia

Heippa,

tässä vähän kuvia vielä Tallinnan reissulta. Lisäähän kuvia löytyy alla olevasta linkistä (siis kirjoituksesta alla)



Urho tuulitukka

Kaverukset


Lepohetki

maanantai 7. syyskuuta 2009

Uusia kuvia/new pictures!

Heippa kaikille,

tässä olisi nyt uusia kuvia lisätty tuolta Tallinnan näyttelyreissulta:

http://picasaweb.google.com/laura.sulin/BalticWinner2009#

Hi everyone,

I finally added some pictures from our trip to Tallinn, please follow the link above!

maanantai 24. elokuuta 2009

Baltic Winner 2009

Heippa!!


Viikonloppuna oltiin isolla porukalla naapurimaassa Eestissä osallistumassa Baltic Winner 2009 näyttelyyn! Meillä oli hyvä tiimi mukana ja menestyksekäs sellainen!

Viikonlopun saldoa!
Riitta & Strandly Dark Passion "Aros" EH2
Elina & Strandly Awesome "Satu" ERI1,BaltJV-09, ROP JUN, PN3!!! Onnittelut Elina ja Seppo!

Äiti & Urho EH, koska Urho oli kuulemma vähän paksu :)
Ja sitten Marski kruunasi päivän saamalla Sertin, jonka johdosta Markista tuli myös EST MVA!!!
Meillä oli tosi kiva reissu, joten kiitos meidän upealla tiimille hienosta viikonlopusta!
Voittajat:

Meidän tiimi:


Uusi Eestin Muotovalio: Strandly Blockbuster!
We had a great weekend and great team in Tallinn!
Strandly Dark Passion "Aros" got a red ribbon.
Strandly Awesome became a Baltic Junior Winner 2009, got a junior sertificat and was best of breed junior!!
Urho got a red ribbon cause he was a little bit fat :)
And Marski got a sertificat which meant that he became Estonian Champion!!!
So exellent weekend we had!!

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Tuusulan koiranäyttely / Tuusula dogshow

Heippa!

Eilen oltiinkin sitten molempien karvakasojen kanssa Tuusulan koiranäyttelyssä. Olipa kiva näyttelypäivä, sillä oli paljon tuttuja paikoilla ja Marskin ihana velipuoli sai ensimmäisen sertinsä, onnea Riitalle! Marskin siskopuoli Satu sai myös vaaleanpunaisen nauhan ja Urhon veli oli valioluokan kakkonen. Eli meillä oli todella hyvä päivä!

Meikäläinen oli ylpeä sillä ensimmäistä kertaa sain viedä molemmat koirat valiokehään. Äiti esitti Urhon ja minä Marskin. Molemmat saivat hyvän arvostelun ja vaaleanpunaisen nauhan ja kilpailuluokassa Marski oli kolmas ja Urho neljäs.


Hi!!

Yesteday we had a dogshow in Tuusula and it was very good day! Marski and Urho both participated in to champion´s class and Marski became third and Urho fourth. We had a succesfull day because Urho's stepbrother Uppu became second on champion's class and Marski halfbrother Aros got his first sertificat! Marski's stepsister Satu also got a pink ribbon! So exellent day we had!!

-Laura

Uusi FIN MVA!

Heippa!

Marskista saatiin Kotkan näyttelyssä kruunattua FIN MVA!!!

Luonnetestinhän Marski suoritti lakkiaispäivänä ja sai komeat 124 pistettä ja laukaisuvarma. Melkeen samat kuin veljellänsä :)

Sitten oliki aika lähteä metsästämään sertiä. Ekasta kesän näyttelystä tuotiin kotiin Vara-Serti mutta Kotkasta Marski nappasikin komeasti viimeisen sertinsä ja hänet kruunattiin Suomen Muotovalioksi! Omistajat olivat superonnellisia!!


Hi everyone!!

Marski is now a Finnish Champion. He participated into a character test on the last weekend of May and got very good points. Then on Kotkan dogshow he got an exellent and also received a sertificat, therefore he is now officially a Finnish Champion. We are so proud of him!

perjantai 30. tammikuuta 2009

Kuva-albumi

Kuva-albumi löytyy osoitteesta:

http://picasaweb.google.com/laura.sulin

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Uudet kotisivut/New homepage

Heippa kaikille!!

Tervetuloa australianpaimenkoiriemme Urhon ja Marskin uusille kotisivuille. Vanhat kävijät tietävät että koiruleilla oli kotisivut ennen eri sivustolla, mutta meikäläisellä meni aivan hermot siihen! Sitä oli hankala päivittää, monimutkainen ja kuvia oli tuplasti hankalampi lisätä.
Joten uudet sivut löytyvät näin "blogimuodossa", jota itse osaan käyttää paremmin.

Tunnisteiden alta oikeasta palkista löytyvät molempien koirien "omat sivut", eli ns.omat tiedot.

Tämä sivusto mahdollistaa myös vihdoin kommentoinnin! Eli joka tekstin jälkeen voitte kommentoida juuri siihen tiettyyn tekstiin todella helposti! Menee hetki kunnes saan tämän sivuston lopulliseen kuntoon, valokuvineen päivineen mutta yrittikää jaksaa odottaa!

Nyt meikäläisen on siis entistä helpompi päivittää sivustoa joka takaa myös sen ettät tulen päivittämään useammin!!


Hi everyone!

I created totally new homepage for our two australianshepherds, Urho and Marski. The previous homepage which I had done for them, was really tricky and not-so-easy to use, so I decided to change the site provider.
Now it is much easier for me to update this page and tell you guys everything what has happened! Hopefully you will like it!

After each blog text, you can also make an comment for the text, just click the link which says "Kommentti"! I will also try to create a page for photos, so bare with me, it's gonna take a little bit of time!

Laura

Marskin näyttelytulokset

4.3.2007 Kaapelitehtaan pentunäyttely/ VSP,KP

5.5.2007 Palveluskoiraliiton erikoisnäyttely/ VSP,KP

12.5.2007 Aptus Show/VSP,KP

27.5.2007 Parainen/ROP,KP

2.6.2007 Tallinna Winner 2007/ ROP,KP

3.6.2007 Lohja/ROP,KP

9.6.2007 Kangasniemi/PEK2,KP

12.8.2007 Helsinki ryhmänäyttely/ERI,JUK2

25.8.2007 Tervakoski/EH1

27.10.2007 Lahti/ERI3

9.12.2007 Helsinki, Voittaja 2007/ EH

14.3.2008 Tampere KV/ EH

28.6.2008 Järvenpää/ ERI1, PU2, SERT

13.7.2008 Karjaa/ERI1,PU1,SERT,VSP

2.8.2008 Kuopio KV/ERI1,PU3,SERT

3.8.2008 Kuopio KV/ERI1,PU1,SERT,CACIB,VSP

23.1.2009 Turku KV/ERI1

Urhon näyttelytulokset

Näyttelyt





5.5.2005 Somero,epävirallinen pentunäyttely / KP, VSP

14.5.2005 Helsinki, Palveluskoiratapahtuma
KP,ROP,BIS-pentu
22.5.2005 Helsinki KV/ KP,ROP

11.6.2005 Kausala, Aussie Open 2005/ 4.sija

2.7.2005 Tuusula / EH1

16.7.2005 Ypäjä/ ERI1,PU1,SERT,ROP

31.7.2005 Pori KV/ ERI1,PU1,SERT,VSP

28.8.2005 Heinola/ ERI5,PU3

3.9.2005 Helsinki/ ERI1, PU3

10.9.2005 Kotka/ ERI1,PU3, VASERT

17.12.2005 Helsinki, Voittaja 2005 / ERI, JUK3

18.12.2005 Helsinki, Pohjoismaiden voittaja 2006/ ERI, JUK2

21.1.2006 Turku KV/ ERI,JUK2

20.5.2006 Tuusula, Aussie Open 2006

18.6.2006 Forssa/EH1

16.7.2006 Helsinki KV/ ERI1,PU1,SERT,ROP

23.7.2006 Mäntsälä/ EH2

20.8.2006 Heinola/ ERI2, VASERT

26.8.2006 Hämeenlinna KV/ ERI1,PU1,SERT,CACIB,ROP

3.9.2006 Helsinki/ ERI1,PU3

27.1.2007 Turku KV/ EH

29.4.2007 Lahti KV/ ERI, PU3

5.5.2007 Palveluskoiraliiton erikoisnäyttely/ ERI1,PU4

12.5.2007 Aptus Show/H

27.5.2007 Parainen/EH

2.6.2007 Tallinna Winner 2007/ERI4

3.6.2007 Lohja/ERI2,PU2,VASERT

9.6.2007 Kangasniemi/ERI1,PU2,VASERT

12.8.2007 Helsinki ryhmänäyttely/ERI3,PU4

25.8.2007 Tervakoski/ERI2,PU3

27.10.2007 Lahti/ERI1,PU2,SERT -->FIN MVA

9.12.2007 Helsinki,Voittaja 2007/VALIO4

14.3.2007 Tampere KV/ ERI,PU2, VACA

2.8.2008 Kuopio KV/ ERI2,PU2,VACA

3.8.2008 Kuopio KV/ERI2,PU3

23.1.2009 Turku KV/ ERI, PU4

FIN & EST MVA Strandly Blockbuster


"Marski"


2* VSP, 5 * SERT , 1* CACIB, 3* VSP-pentu, 3* ROP-pentu

Luonnetesti 31.5.2009 Tuusula, 124 pistettä ja laukaisuvarma


s. 24.9.2006
sukupuoli : uros
väri: black tri
häntä: töpö
i. Marquis Glory Kidjo
e. Spirit Mesa Once In A Blue Moon
Kasvattaja: Kennel Strandly












FIN MVA Ossequente Urho of Lugnet

"Urho"



BIS-pentu, 3 * ROP, 1 * VSP, 5 * SERT, CACIB




Luonnetesti 2.9.2007 Karkkila, tuomareina Sirkka Lempinen ja Jorma Piiroinen
142 pistettä, laukaisuvarma


s. 25.9.2004
sukupuoli : uros
väri : Red tri
Lonkat : A/A
Kyynereet: 0/0
Häntä : töpö
i. Marquis Glory Kidjo
e. Namies Sweet Snip NBT
Kasvattaja : Kennel Ossequente